Haastattelu: Jukka Paakkinen

Haastattelija: Jukka Paakkinen, oikein hyvää huomenta.

Jukka Paakkinen: Huomenta.

Haastattelija: Tänään on aika jännittävä päivä.

Jukka Paakkinen: Tänään on erittäin, erittäin jännittävä ja pitkään odotettu päivä.

Haastattelija: Eli kun Outokumpu Poricopperin E-talon siellä muksuna yhdessä leikkineet miehet tapaavat tänään toisensa, jotkut aika pitkänkin ajan jälkeen?

Jukka Paakkinen: Kyllä, tätä tilaisuutta on suunniteltu jo vuosia ja nyt se toteutuu tänään. Porukkaa on tulossa Ruotsista ja Helsingistä asti. Kutsuja lähetettiin semmoinen 52 kappaletta ja tietojen mukaan 35–37 on tulossa.

Haastattelija: Kuinkas kaukaa, siis kun ajassa mennään taaksepäin, niin kuinkas pitkä aika on siitä kun olet kauimmaisen tavannut viimeksi?

Jukka Paakkinen: Sanoisin, että elettiin jotain vuotta -61 tai -62, jotain tämmöistä.

Haastattelija: Saa vähän kysellä, että kukas siinä tulee?

Jukka Paakkinen: Kyllä, että voi olla, että pieniä tunnistamisvaikeuksia on.

Haastattelija: No kerropa hieman meille muille, jos eivät kaikki välttämättä tiedä, että mitä ne ovat ne Poricopperin E-talot?

Jukka Paakkinen: E-talot on vuonna 1945 ja -46 valmistuneet työläisille tarkoitettuja asuntoja. Niissä on 48 huoneistoa, molemmissa 24. Ne oli työntekijöiden asuntoja ja sen ajan mittapuun mukaan huippuvarusteltuja. Alkujaan oli kotiliesihellat ja 50-luvun alussa sitten tuli tämmöinen Strömbergin aika edistyksellinen, kun oli kahden levyn hellajutut. Siellä oli tosiaan pyykkituvat, kuivaushuoneet, mankelit ja myös tämä sauna, semmoinen iso, mikä sitten talonmies alkoi lämmittämään jo puolilta päivin.

Haastattelija: Ja siellä oli aika tiivis semmoinen henki, ajatellaan vaikkapa sen ajan muksuja, niin siellä leikkivät kaverit keskenään?

Jukka Paakkinen: Kyllä, ei ollut ikinä niinku puutetta leikkikavereista. Porukkaa oli pihat täynnä ja tekemistä löytyi aina. Meillä oli siellä urheilukenttä koppeineen, siellä oli moukarit, keihäät, kuulat, juoksuradat ja semmoiset. Talvisaikaan meillä oli tietysti jääkiekkorata, jäädytettiin, ja Porissa oli siihen aikaan kolme kaukaloa: oli Juhannuslehdossa, Tiilimäellä ja Outokummun kaukalot. Me kehityttiin siellä hyviksi pelaajiksi.

Haastattelija: Ja siellä oltiin vähän niinku Herran kukkarossa. Kun ajatellaan vaikkapa 40-luvun loppua ja 50-luvun alkua, niin tänne keskustaan oli aika pitkä matka sieltä Outokummun alueelta.

Jukka Paakkinen: Kyllä, se oli oikeastaan tapahtuma kun lähdettiin isän mukana linja-autolla kaupunkiin. Se tuntui isolta se vanha Vanhakoivistontie,kun auto meni. Tuntui pitkältäkin matkalta, ja sitten päästiin kaupunkiin. Se oli semmoinen tapahtuma. Isät kävi tietysti omilla ostoksillaan ja tultiin kotiin. Se oli semmoinen kertomisen aihe sitten siellä nurkissa, että käytiin kaupungilla ja torilla.

Haastattelija: Kuinkas pitkään Jukka Paakkinen sinä kaiken kaikkiaan näissä E-taloissa olet elämästäsi viettänyt?

Jukka Paakkinen: No, mä olen varmasti ehkä pitkäaikaisin asukas, olen asunut kaikkiaan noin 45 vuotta.

Haastattelija: Siellä myöskin sillä alueella puhutaan urheiluharrastuksista, mutta siellä myöskin tätä kulttuuripuolta harrastettiin. Siellä oli näytelmäkerhoja ja kaiken maailman toimintaa.

Jukka Paakkinen: Kyllä, siellä toimi aktiivisesti tämä Otsolan poika- ja tyttökerho. Meillä oli kerhoillat, me rakensimme siellä taskuradioita, lennokeita ja tämmöisiä. Ja näytelmäkerho pyöri voimakkaasti. Vähän vanhemmat tyypit kuin minä harrasti sitä oikein innokkaastikin. Matti Karvinen oli ohjaaja ja teki jopa näitä näytelmiä ja kuunnelmia radiollekin. Pojat harrasti tosiaan ja Porin Teatterissakin pääsivät näyttelemään kaksi kertaa Pohjalaiset, ja muun muassa tunnetut porilaisnäyttelijäveljekset Pertti ja Raimo Mellin sai kipinänsä sieltä juuri.

Haastattelija: Outokumpu piti silloin, ja pitäisi ehkä vieläkin, mutta piti silloin hyvin hyvää huolta myöskin työntekijöistä ja työntekijöiden lapsista. Oli muun muassa joulujuhlia ja kaiken maailman tapahtumia.

Jukka Paakkinen: Kyllä joo, se oli aina keväällä maastojuoksukilpailut tuolla Herranpäivillä ja sinne mentiin linja-autolasteittain. Samaten hiihtoretkiä talvella. Sinne ei perille asti päässyt suksilla, että me jäätiin sinne Levon tienoille ja hiihdeltiin siitä sitten. Virkistysalueen ruokalassa oli sitten vähän mehua ja appelsiinia ja laskettiin Keisaripankkia Yyterissä ja taas palattiin takaisin. Torpallahan oli joulujuhlat, sinne linja-autolla mentiin, ja juuri nämä Otsolan poika- ja tyttökerhot järjesti ohjelmaa, tonttuleikkiä ja oli ihan villin lännen  näytöksiäkin, Hopalong Cassidyä ja tämmöistä.

Haastattelija: No siihen aikaan ei tarvinnut miettiä minkämoisia vapaa-ajan vieton ongelmia oli, vaan vapaa-aikaa vietettiin kavereiden kesken eikä kellään tullut aika pitkäksi.

Jukka Paakkinen: Ei tullut. Meillä oli siinä niin mahtavat maisemat. Oli urheilukenttä ja sitten tämä Outokummun Riviera, pieni hiekkarantainen romukuopan kupeessa. Ja vieressä kohosi "Sikalan Alpit", ne oli ainakin kolme metriä korkeat mäentöyssyt. Asukkaista muutama piti sikaa siinä. Kaikilla huoneistoilla oli pieni kerhomaatilkku, viljeltiin perunaa, porkkanaa, lanttua ja kaalia. Se oli meillä aina keväällä hieno tapahtuma, kun miehet veti kyntöauraa, lierihatut ja pussihousut jalassa, ja naiset huivit päässä peräsimessä, että vako tulee suoraan. Kun sato oli syksyllä korjattu, me pojat syksypimeällä mentiin   tönkimään uudemman kerran ne maat, tehtiin nuotiot ja paisteltiin niitä hiillosperunoita. Ne oli erittäin hyviä.

Haastattelija: No Junnu Vainion laulussa ollaan mukavassa laulussa yleisestä saunasta. Ja kerroit jo siitä, että teillä siellä alueella oli sauna, jonne varmasti mahtuu myöskin monta tarinaa?

Jukka Paakkinen: Sauna lämpesi ensinnäkin, kun siellä oli neljä rappua, niin oli keskiviikkona yhden rapun, torstaina, perjantaina, lauantaina. Illalla oli yleiset vuorot. Oli naisten vuoro viidestä seitsemään ja miehet seitsemästä yhdeksään. Miesten vuoro tietysti venyi. Se oli pistettykin sinne perään. Lähistöllä oli uima-allas, entinen sosiaalipäällikkö Saarikivi perusti sen lapsille. Keskellä allasta oli iso kivi. Kun me saunottiin siellä ja kuunneltiin isojen miesten juttuja... se oli välillä oli niin täynnä, että siinä vahingossa pesi naapurin kyljenkin. Sitten juostiin pihan yli uimaan sinne uima-altaaseen, siellä oli hiukan toista metriä vettä syvemmässä päässä ja 30 senttiä matalammassa. Isot miehet tuli mukaan, ja mustaamiestä käytiin siellä sitten. Saunailta venyi ja toisten vaimot alkoi jo huhuilemaan miehiä, miehet huusi vaan, että "vielä mennään mustaamiestä käymään!". Tosiaan opittiin yhtä ja toista niissä porukoissa.

Haastattelija: Ja aika moni siellä lapsuutensa viettänyt viettää ehkä edelleenkin aikaa niillä paikoilla ja on ainakin Outokummussa töissä.

Jukka Paakkinen: Kyllä, aika iso osa meidän porukasta on töissä vielä Kummussa. Se on ollut turvallinen työnantaja. Kaikki meidän isät on ollut siellä töissä, kolmannessa polvessa jo mennään. Kyllä Outokumpu on huolehtinut meistä.

Haastattelija: No kuinka helppoa tai vaikeata oli löytää niitä vanhoja kumpulaisia ja Kummun poikia ympäri maailmaa ja Suomea?

Jukka Paakkinen: Sen takia tää homma on venähtänyt, kun ruutublokki- ja kynähommalla sitä ei saatu luonaamaan. Perustettiin ryhmä tätä asiaa hoitamaan, oli sellaisia kavereita, jotka osaa Internetiä käytellä. Jorma Karvinen etupäässä hankki näitä osoitteita ja se oli aika kova työ, Jormalle vaan kiitos. Saatiin suurpiirtein kaikkiin yhteys.

Haastattelija: No teillä kello 10 on ensimmäinen yhteinen hetki ja sitten vähän koko päiväksi ohjelmaa.

Jukka Paakkinen: Joo, me kokoonnutaan yhtiön pääruokalaan kahvin merkeissä. Täytyy Outokumpu Poricopperia kiittää, kun he ovat antaneet tilat ja ruokapuolta järjestäneet. Pikkupoikana jo Outokumpu järjesti meille ruokaa ja vieläkin. Kokoonnutaan sinne ja rupatellaan siinä. Sitten lähdetään jokirantaan katsomaan miten pusikot ja Alpit on siellä kehittynyt. Kävellään Sikalan polkua Koivistonluodon suuntaan. Koivistonluodon pellot ovat täyttyneet rivitaloilla, katsellaan niitä ja tullaan E-talon välikköihin.  Muistellaan kuka missäkin asui. Tietojeni mukaan meillä on mahdollisuus tutustua yhteen asuntoonkin, jos porukkaa kiinnostaa millä tavalla on muuttuneet tiskikaapit ja komeron ovet. Sen jälkeen kierrämme Metallinkylän lävitse tehtaalle ja tutustutaan, osa ei ole käynyt vuosikymmeniin. Sen jälkeen palataan ruokalaan, syödään ja rupatellaan.

Haastattelija: Jukka Paakkinen, kun on tässä sinua kuunnellut, niin voisi vetää johtopäätöksen, että se on ollut aika semmoista onnellista aikaa se nuoruus ja lapsuusaika siellä Kummun nurkissa.

Jukka Paakkinen: Kyllä, kyllä. Se oli niin turvallinen asuinympäristö. Siihen aikaan elettiin sellaisia aikoja, jos vähän puutettakin oli, kaikki me kuitenkin saatiin ja meillä oli paljon enemmän kuin jollain muilla.Jos joku kaveri oli vaarassa, kyllä sen naapuri rouva sieltä ojasta huusi takaisin. Siellä jokainen huolehti: jos joku istui keskellä maantietä, se varmasti komennettiin pois. Isät sanoi, että jos jokeen menette ja hukutte, niin selkäänne saatte.Semmoinen ympäristö se oli. Yhtään poliisien vanhaa tuttua ei meidän ryhmästä tullut, kyllä me kunnon poikia ollaan vieläkin.

Haastattelija: No nyt kun Kummun pojat tapaavat, onkos sinulla tietoa, koskas ne Kummun flikat sitten löytävät toisensa?

Jukka Paakkinen: No flikat kuuli tästä meidän tapahtumasta ja ne alkoi pommittamaan, että miksei he pääse. Kyllä me miehet ollaan sitä mieltä, että miehillä vielä jotain omaakin täytyy olla. Sanoin tytöille, että silloin juoksitte Sikalan pusikoissa meitä karkuun, nyt ollaan sitten tulossa kun rokit on jo rokattu.

Haastattelija: Jukka Paakkinen, olen varma, että teille tulee mukava päivä siellä Kummun muksusten kesken. Toivon teille oikein mukavaa lauantaipäivää ja jännittäviä tapaamishetkiä.

Jukka Paakkinen: Kiitos, ja meillä on varmasti kivaa.

---

Yhteydenotot: Jouni Paakkinen